Posts Tagged ‘COD’

Kusti sitten polkaisi tänäänmeille ja kantoi sisään lisää maastoprojektien siemeniä: GW:n juuri julkaistun Fortress Of Refemptionin.

Eli välittömästi boxi auki ja sisältö lattialle. Laatikossa oli siististi pakattuna – iso kasa frameja – jämäkkää muovia tuntuvat olevan. Inventaarion tuloksena on seuraavanlaiset framet:

2 kpl:

1 kpl:

4 kpl:

ja 1 kpl

Varsinkin tuo ison frame on hillittömän kokoinen – se on koko laatikon pohjan mittainen eli miltei A3 kokoluokkaa. Käytännössä kun laittaa kaksi normaalia CoD framea vierekkäin, niin tuo monsteri on tuloksena…

Kasattuna koko Linnoitus on vaikuttavan kokoinen. Tuo kuva ei ehkä anna mitään hajua mittakaavasta, mutta taitaa nurkasta nurkkaan olla matkaa lähes puoli metriä…  Kasauksesta sen verran että osat käyvät varsin hyvin paikoilleen, mitä nyt muutama valupiste on hieman hankalassa paikasa poistaa ja helposti nirhaisee teksturia pois. Mietin että rakennanko linnoituksen siten että saan tuon toisen bunkkerin katolle tuon lascannonin, mutta silloin olisi siihen keskelle jäänyt se kuuppa joka olisi ollut hieman omituinen js lascannonia ei ole. Päädyin siis tekemään kummankin bunkkerin missilesilolla ja rakennan tuolle lascannonille erillisen alustan.

Mulla oli jo ajatuksissa että teen tämän hieman samalla tavalla kallion päälle kuin tuon Imperiumin kuuaseman, mutta toisaalta viidakko- ja ruohomatollekin sopivaan voisi toimia. Mutta luultavasti tulee kuitenkin olemaan tuohon karuun kiviseen ash waste tyyliseen maastoon sopiva. Toki tämäkin vaatii varsin ison pohjabasen ja toisaalta olisi hyvä jos sitä voisi ksäilyttää osissa, mutta toisaalta itse en pidä kovinkaan paljoa siitä että rakennus joudutaan jättämään paloihin.

Lisäksi mulla on Ork-armeijan uudelleenmaalaus menossa – vanhat kunnon dippiörkit saavat pintaansa hieman layerointia ihoon ja alustojen uudelleen koristelua. Siinä sitä onkin hommakkaa pitkäksi aikaa…

Aikaa onkin vierähtänyt sitten viimeisimmästä päivityksestä. Kiire on ollut kova eikä tätäkään projektia ole saanut edistettyä kunnolla – pientä puuhaa silloin tällöin on saanut tehdä, mutta muuten on pikku-ukkoilu ollut aivan tauolla.

Päädyin tekemään kallion köyhän miehen tavalla – en siten kuin se olisi pitänyt tehdä – eli kaarnasta. Muotoilin foamia ensin raakeaan muotoon jotta näin minkälainen muoto kallioille tulee ja sen jälkeen aloin rikkoa pintaa. Kun olin tyytyväinen lopputulokseen teksturoin itse kallion. Tuloksena on seuraavanlaista jälkeä.

Outpost_WIP_kalliot_1

Outpost_WIP_kalliot_2

Outpost_WIP_kalliot_3

Sovittelin myös paikoilleen kulkuteitä ja mittasin että minkalaiset väylien tulee olla leveydeltään että niillä mahtuu figuja liikuttelemaan. Päädyin siihen että CoD:n mukaiset (ja leveyksiset) lattialaatat saavat toimia minullakin – en ala soveltamaan.

Mietin myös että laitanko tähän ollenkaan lastausluukkua, mutta pitkällisen pohdinnan jälkeen pääduin kuitenkin sellaisen rakentamaan. Eli ei kun reikää levyyn ja mitta käteen. Meinasin myös rakentaa kustomoidut tukirakennelmat tuohon oven viereen, mutta laiskuus voitti ja otin valmiit palaset Manofactorumista.

Lastausluukku_WIP

Perinteinen lastausluukku olisi ollut helppo toteuttaa – eli samanlainen suljettu kuin CoD: Manofactorum #1:ssä:

manofacturum_ready4

Päätin kuitenkin että tehdään siitä hieman avoinna oleva luukku, mutta ei ihan sellainen perusluukku vaan kaksi ovea sisältävä. Plasticardista sitten leikaten ja liimaten luonnostelin seuraavanlaisen:

Lastausluukku_WIP_2

Itse olen varsin tyytyväinen tuohon – pitää vain sovittaa reunat kohdalleen ja lisätä muutama kisko ja reunukset (tyylikäs keltamusta raidotus), niin luukku on sitten valmis.

Tuosta sitten alan jatkamaan siten että lätkäisen kallioon pinnoitetta toisen kerroksen ja alan rakennella kulkuteitä. Itse rappuset saattavat tuottaa pienoisen ongelman mutta katsotaan nyt mitä saadaan aikaan. Voi olla että joudun tekemään luiskan tms, sillä valmiit rappuset maksavat jonkin verran jos pelkästään niitä lähden tilaamaan (varastossa kun ei moisia ole). Lisäksi huomasin että itse pääaseman ja laskeutumisalustan yhdistävä kulkusilta taitaa vaatia päärakennuksen kulmaan hieman enemmän tilaa kuin alunperin meinasin siihen laittaa. Tarkoittaa siis sitä että kalliota joutuu kuorimaan pois, mutta paljonko – selviää vasta sitten kun tuo kulkusilta on valmis.

Ultramarines 2nd Company Strike Force Gamma

HQ:
Captain Traianus “The Emperor’s loyal servant”
-Boltgun
-Relic Blade “The Coeoitium – Eternal pain of the Emperor’s enemies”
-Hellfire Rounds

Troops:
Tactical Squad Sierra
Sergeant Deltigo
9 Marines with 1 flamer and 1 missile launcher

Tactical Squad Tango
-Sergeant Cerussatus
9 Marines with 1 flamer and 1 missile launcher

Elites:
Dreadnought Ignis “Firestarter”
-Multimelta and missilelauncher
-Extra Armour

Dreadnought Fortis “Emperor’s hand”
-Assault Cannon and missilelauncher
-Extra Armour

Ultramarines 2nd Company Strike Force Gamma

Tau Hunter Cadre Vior’la Sugi Hei’dan:

HQ:
XV8 “Crisis” battlesuit commander Su’shi
Shas’el with XV8 battlesuit of “Aurora” configuration

Troops:
Firewarrior team Ka’shi
Shas’ui fire caste team leader Ko’haku
-Pulse rifle, markerlight, hard-wired target lock
5xShas’la fire caste warriors
-Pulse rifles

Firewarrior team Go’dai
Shas’ui fire caste team leader A’kio
-Pulse rifle, markerlight, hard-wired target lock
5xShas’la fire caste warriors
-Pulse rifles

Firewarrior team Dai’chi
Shas’ui fire caste team leader Chi’yo
-Pulse rifle, markerlight, hard-wired target lock
11xShas’la fire caste warriors
-Pulse rifles

Devilfish grav tank Sho’ho
-distruption pod

Elites:
XV8 “Crisis” battlesuit team Chi’ro
3xShas’ui with XV8 Battlesuit “firestorm” configuration
-Missilepod, burst cannon, multitracker

Heavy Support:

XV88 “Broadside” battlesuit monat Sai’go
Shas’ui with XV88 battlesuit
-Twin-linked railgun, smart missile systems, advanced stabilization system

***

Mission: Pitched battle
Victory conditions: Annihilation

***

Vuosituhannen viimeisinä hetkinä 997.M41 Tau-valtakunta aloitti kolmannen vaiheensa, ennennäkemättömän nopean ja aggressiivisen laajentumisen Imperiumin alueille Zeist-sektorille. Imperiumin laskelmat varoittivat, että ellei toimiin ryhdytä, Tau tulee kaksin-kertaistamaan hallitsemansa alueen viidenkymmenen standardivuoden kuluessa. Vallatuilta planeetoilta saadut resurssit voisivat sen jälkeen kiihdyttää Taun asukasluvulla ja tuotannolla mitattuna lähes eksponentiaaliseen kasvuun.

Vuoteen 999.M41 mennessä tilanne kautta Ultima Segmentumin oli käynyt myös muilla rintamilla hälyttäväksi: Tyranidien laivastot vyöryivät heinäsirkkalauman tavoin galaksiin ja kaaoksen kapinalliset ruhtinaat kiihdyttivät iskujaan. Näytti siltä, että Imperiumilla ei ole Taun laajentumisen estämiseen voimia.

Tapahtumien kulku ei kuitenkaan ollut jäänyt Macraggella huomaamatta. Marneus Calgarin käskystä Ultramarinet lähettivät toisen komppaniansa kapteeni Traianuksen johdolla taittamaan kärjen Taun etenemiseltä. Joukon tarkoituksena oli toimia keihäänkärkenä jonka hyökkäystä vahvistukset tulisivat seuraamaan. Ensimmäinen Zeist-sektorin planeetta jolla Ultramarinet ja Tau kohtasivat oli Praetonis V.

Praetonis V on saastunut teollisuusplaneetta, joka oli jo ehtinyt kärsiä paljon vahinkoa Taun ja planeetan puolustusvoimien taisteluissa. Ultramarineiden tukialus ”Octavius” puski planeetan kiertoradalla olleet Tau-alukset kauemmas ja aloitti joukkojen pudottamisen suoraan Praetonis V:n vihollisen hallussa olevaan pääkaupunkiin, Larissa 01-A:han. Kaupungin valtaus ylläköllä olisi isku vasten itsevarman Tau-armeijan kasvoja ja tulisi kaikkien taktisten laskelmien mukaan johtamaan planeetan nopeaan takaisinvaltaukseen paikallisten joukkojen avulla. Hyökkäyksen ohjeet marineille olivat yksinkertaiset: ”Ottakaa Larissa 01-A haltuunne. Tuhotkaa kaikki muukalaiset. Älkää jättäkö ainuttakaan henkiin…” Ultramarineden iskuryhmä gamma tippui kapseleilla kaupungin keskustan läheisyyteen ja lähti etsimään vihollisiaan…

***

Ultramarines Vuoro #1

Alkutilanne oli se, että Ultramarinet saapuivat pääkatua pitkin keskustaan. Ryhmä Sierra oli ohjeistettu jakautumaan tulituki ja tiedusteluryhmiin siten että raskas ase asettuisi talonraunion toiseen kerrokseen tarkkailemaan aukean ylitse ja tiedusteluryhmä Kersantti Deltigon johdolla lähtee etenemään aukion ylitse käyttäen kraatereita suojanaan. Ryhmä Tango vahvistettuna Kapteeni Traianuksella taas on pääkadulla ja kumpaakin sivustaa tukee Dreadnought – vasenta puolta katua etenee Fortis ja oikeaa Ignis.

Ensimmäinen kosketus viholliseen tulee näköhavaintona Kersantti Deltigon tiedusteluryhmän havaitessa vastapästä katua pitkin hitaasti leijumalle etenevän raskaan miehistönkuljetusaluksen ja sen takana varovasti etenevän TAUn firewarrior-ryhmän. Melkein heti perään hän havaitsee liikettä niin kadun oikealla kuin vasemmallakin puolella sijaitsevissa rakennuksissa. Vasemmalla ryhmä havaitsee yksinäisen battlesuitin jonka arvaelevat olevan koko joukon komentajan ja oikealla olevassa talossa taas näkyy yksittäinen ryhmä. Veteraanina Deltago tunnistaa ryhmän Firewarrioreiksi. Lähes samalle hetkellä Veli Fortis havaitsee aukion tosella puolella raunioista nousevan ison battlesuit ryhmän sekä yhden raskaammin panssaroidun – ja aseistetun battlesuitin – Fortis tunnistaa vanhan profiilin – XV88 battlesuit – ja tietää sen kantavan raskaita railguneja… Edetessään myös Ignis havaitsee oikessa laidassa kraatereissa piileskelevän firewarriortiimin.

Kosketus viholliseen on saatu – ilmoitetaan kiertoradalle tukialus Octaviukselle.

Ultramarines Vuoro 1

Tulitukiryhmä Sierran raskas-asemies veli Adamas raskaan sinkonsa tähtäimeen aukion toisella puolella näkyviin tulleen miehistönkuljetusalus Devilfishin ja ampuu siihen osuman keulaan. Harmillisesti osuma kuitenkin kimpoaa pois vahinkoa aiheuttamatta. Kuulokkeista kuuluu Kapteenin ääni kun hän käskyttää niin Sierran tiedusteluosasto kuin koko Tangoryhmää etenemään. Kuittaukset kuuluvat molemmilta Dredeiltäkin, kun he etenevät kohti vihollista. Ignis ampuu missileillä oikean laidan firewarrior ryhmää ja saakin viholliseen osuman.  Osuma ei ollut mitenkään täydellinen – kraateri suojasi vihollista ja saaliiksi tuli vain yksi vihollisen firewarriorin päänahka.  Dredi Fortis kääntää aseensa kohti Devilfishiä ja raketti osuu siihen, mutta vahinko aiheuttamatta. Assault cannonille kantama on taas liian pitkä…

Ultramarines Vuoro 1 loppu

***

TAU vuoro #1

Taun komentaja Su’shille Ultramarineiden iskuryhmän saapuminen ei tullut yllätyksenä. Hänellä oli tieto Imperiumin maahanlaskujoukoista – mutta sitä missä hän ne tulisi kohtaamaan ei ollut selvillä.  Tässä se paikka sitten ilmeisesti on Su’shi totesi itsekseen kun ensimmäinen sininen powerarmouri näkyi aukion toisella laidalla.

TAU komentaja käski dronejen irrottautua Devilfishistä ja oikean laidan firewarrior team Ka’shi edetä kohti keskustaa käyttäen kraatereita suojanaan. Battlesuitit hyppäsivät pääkadulle jotta pääsevät paremmin ampumaan lähestyvää Marineiden Tango -ryhmää. Keskellä Firewarrior team Go’dai ampuu vastapäisessä rakennuksessa olevaa tulitukiryhmä Sierraa – osumia näkyy tulevan mutta sinisten voimahaarniskojenlukumäärä ei vähene.

Tau vuoro #1

Keskellä tulihelvetti pääsee irti kun battlesuitit avaavat tulen koko arsenaalillaan kohti lähestyvää Tangoa. Lyhyen mutta sitäkin kiivaaman ammunnan saattelemana jää kadulle makaamaan kaksi soturiveljeä, muutaman muun selvitessä vain ja ainoastaan voimahaarniskansa ansioista. Myös Broadside battlesuit Sai’go avaa tulen ryhmä: Tangoa kohti smart missileillään – kaikki ohjukset osuvat kohteeseensa, mutta voimahaarniskan ansiosta vain kaksi Ultramarinea kaatuu. Toisella rintamalla komentaja Su’shi, firewarrior ryhmä Dai’chi ja devilfish Sho’ho ampuvat Sierran osasto tulitukea tai osasto tiedustelua ja ammunnan vähentyessä Kersantti Deltigo huomaa olevansa yksin, muiden tiedusteluryhmän jäsenten kaaduttua. Tulitukiryhmästäkin on kaatunut yksi

TAU devilfish

TAU battlesuits

TAU ampuu kaikella millä pystyy mutta Keisarin palvelijoiden moraali pitää ja Ryhmä Tango ja tiedusteluryhmä Sierran ainoa elossa oleva jäsen Kersantti Deltigo jatkavat etenemistään. Lopuksi battlesuitit hyppäävät kadulta raunioiden sekaan suojaan.

Ultramarines Vuoro #2

Imperiumin toinen vuoro lähti liikkeelle kuten ensimmäinenkin, eli kapteeni käski kaikkien lähteä etenemään kohti vihollista. Tässä vaiheessa Kapteeni Traianus harmitteli sitä että ei ollut ottanut Rhinoja mukaan, sillä tarpominen taistelukentän halki on lähinnä örkkien hommaa – ei imperiumin valiokaartin. Mutta ei auta – nyt on pelattava niillä korteilla jota on jaettu ja mennään päin. Fortis yritti jälleen kerran tuhota Devilfishiä, mutta tälläkin kertaa tulokseksi jäi vain pienoinen raapaisu moottoreissa joka aiheutti lentäjälle pientä häiriötä, mutta ei mitään sellaista joka olisi tuhonnyt tuon lentävän aluksen. Ignis yritti myös tuhota yhtä battlesuiteista, mutta osuma ei aiheuttanut sen kummempaa kuin heilahduksen… Ei näytä tulevan Imperiumin päivä tästä…

Ultramarinet vuoro #2

TAU Vuoro #2

Komentaja Su’Shi siirtyi lähimmän rauniotalon katolle katsomaan tilannetta ja myhäili tyytyväisenä. Imperiumin “valiosotilaat” kaatuvat kuin grotit pommituksessa. Tämä päivä on oleva meidän… Battlesuitit siirtyivät jälleen kadulle saadakseen paremman ampumalinjan talojen välistä lähestyvään Mariiniryhmä Tangoon. Battelsuitryhmä Chi’ro avasi tunlen kohti lähestyviä marineita samalla kuin Firewarrior team Ka’shi otti tähtäimiinsä saman ryhmän. Valtaisan tulimyrskyn saattelemana seitsemän taistelutoveria kaatui ja tälläistä tappiota ei Kapteeninkaan käskyt voineet pelastaa – ryhmän moraali petti ja muutama jäljellä oleva veli lähti häpeällisesti pakoon –  kapteenin ei auttanut kuin tulla mukana.  Firewarriot team Go’dai taas otti tähtäimiinsä yksinäisen kraaterien keskellä oleilevan Sierran tiedusteluryhmän kersantin ja ampui. Ammukset piiskasivat kraateria ja maata kersantti Deltigon ympärillä ja hän luuli jo selvinneensä, kunnes yksi pulssikiväärin ammus tavoitti hänet ja tuloksena oli yksi kaatunut Ultramarineiden kersantti.

Komentaja Su’shi ampui talon katolta Dreadnought Fortista ja osuikin tähän plasmakiväärillään, mutta Imperiumin panssari on lujaa tekoa ja plasma kimmahti vahingoittamatta. Yhtä onnekas ei Fortis ollut kun tajusi että rakennusten välistä oli suora linja Sai’gon railguniin ja Fortis kerkesi tajuta välähdyksen kun se lyyhistyi romukasaksi lävistettynä railgunin ammuksella. Kapteeni näki Fortiksen tuhoutuvan ja kirosi mielessään tätä päivää… Kahden talon välillä tulitaistelu jatkui tuloksettomana kun firewarrior ryhmä Go’dai ampui Sierran tulitukiosastoa.

Lopuksi battlesuitit siirtyivät kraatereihin suojaan ja dronet lähtivät ajamaan Kapteenia ja Tangoa takaa.

TAU vuoro #2

battlesuits_vs_marines

marinet_hapeallinen_pako

Ultramarines Vuoro #3

Urhea iskuryhmän keihäänkärki ryhmä Tango jatkoi juoksuaan häpeällisesti vaikka perässä oli vain kaksi kappaletta TAU droneja.  Ignis siirtyi hieman parempaa tuliasemaan saadakseen tähtäimiinsä nuo Tangon karkuun ajaneet Battlesuitit jotka piilottelivat kraatereiden suojassa.

Kapteenin juostessa ampumat heittolaukaukset osuivat toiseen seuraavista droneista ja aiheuttivat sen, että toinen droneista tuhoutui ja toinen lähti karkuun. Dredi Ignis avasi tulen niin multimeltallaan kuin missilelauncherillaan kohti Battlesuitteja ja yksi suitti tuhoutui meltan valtavaan kuumuuteen – toinen suitti pelastautui täpärästi kraatereiden avustamana osuneesta missilestä. Kohokohta oli kuitenkin se, kun ryhmän Sierra tulitukiosaston veli Adamas sai missilelauncherinsa tähtäimiin talon katolla olleen TAUn komentaja Su’shin ja ampui tätä. Ohjus osui suoraan kohteeseensa ja Su’shi hävisi räjähdyspilveen. Epäselväksi jäi kuoliko hän vai pääsikö pelastautumaan osumasta – tämän taistelun aikana häntä ei enää näkynyt – ehkä aika näyttää näemmekö komentaja Su’shitä enää… Jokatapauksessa tuo osuma toi Ultamarineiden joukkoon taas uutta moraalia.

Ultramarines vuoro #3

Taukomentajan viimeiset hetket ennen missileä…

Viimeiset hetket...

TAU Vuoro #3

Komentajansa hiljennyttyä kommunikaattoreissa TAUn iskuryhmässä kävi huolen häivähdys… Yksinäinen drone jatkoi pakoaan tarkoituksenaan päästä pois taistelukentältä ja miltei onnistuikin siinä. Jäljellä olevat kaksi Battlesuittia Chi’ro ryhmästä liikuivat paremmin esille katua kohden, sillä kohteet olivat menneet suojaan tai tuhottu. Keskellä oleva Broadside Sai’go aktivoi stabilisaattorit ja liikkuu hieman parempaan positioon. Firewarrior ryhmä Ka’shi jatkoi etenemistään kraatereiden seassa kohti keskustaa ja battlesuitteja. Statistina pitkään ollut firewarriorryhmä Dai’chi päätti nousta kyytiin Devilfishiin ja lentäjä ohjasi ajoneuvonsa kohti kraatereita ja vastapäisessä talossa olevaa Sierran tulitukiryhmää.

TAU Vuoro #3

Firewarrior ryhmä Go’dai jatkoi Sierran tulitukiryhmän moukaroimista – tuloksetta. Marineiden powerarmourit pelastivat jälleen kerran pulssikiväärien ammuksilta.  Etenevä Devilfish Sho’ho ampui myös talossa olevaa tilutukiyksikköä – tuloksetta. Kadulle liikkuneet Battlesuitit keskittivät tulensa Tangon rippeisiin, mutta eivät saaneet ketään tähtäimiinsä – parempi onni ei myöskään ollut Broadside Sai’golla, sillä kaikki sen Tangoa kohti ampumat smart missilet menivät ohi kohteistaan. Todella huonoa ammuntaa Taulla – liekö tulta ohjaavan komentajan menetys aiheuttanut tämän…

Battlesuittien ja Broadsiden tulituki

Devilfish Etenee kohti Sierraa

Ultramarines Vuoro #4

TAUn luokattoman ammunnan seurauksena alkoi Kapteeni Traianuksen mieleen tulla voitonkin mahdollisuus. Ehkä kaikkea ei oltukaan vielä menetetty – vaikka soturiveljet vähenivät kovaa tahtia. No loput olisivatkin Imperiumin parhaimmistoa.

Capteeni märääsi Tangon rippeet tetsaamaan kohti keskellä olevan kellotornin aitaa ja etsimään sieltä suojaa. Kapteenilla oli päällimäisenä mielessä nyt tappioiden minimoiminen ilman sen suurempaa riskinottoa.

Tulitukiryhmä Sierra ampui lähestyvää Devielfishiä – ja osuikin burst cannonin optiikkaan – ainakin kuljetusalus on hetkisen aikaa ampumatta – riippuen siitä kuinka pitkään kestää että saavat tähtäyksen kuntoon. Toisella laidalla Dredi Ignis otti firewarriorryhmä Ka’shin kohteekseen ja ampui. Missile meni kaukaa ohitse, mutta yksi sotilas kirjaimellisesti höyrysty meltan osuessa.

TAU Vuoro #4

Yksinäinen drone ei saanut yhteyttä tukijoukkoihin, joten se jatkoi pakoaan pois taistelukentältä. Battlesuitit etenivät varovasti hieman eteenpäin hakien parempaa tuliasemaa, mutta pysyivät käytännössä talojen raunioissa. Devilfishin lentäjä väänsi kahvat eteen ja alus ponkaisi eteenpäin kohti Sierran tulitukiryhmää. Kun kuljetusalus oli raunioiden juurella, niin firewarriorit hyppäsivät kuljetusaluksesta ulos ja valmistautuivat ampumaan talossa olevaa Sierraa.

TAU vuoro #4

Kuljetusaluksesta purkautunut firewarriorryhmä Dai’chi avasi tulen kohti talossa olevaa Sierraa kaikellä millä pystyi. Pulssikiväärien ammukset tuhosivat rakennusta kaikkialta ja kun ammunta laantui, niin vain yksi sininen soturiveli oli kaatunut. Onni oli tällä kertaa Keisarin puolella. Sierran sotilaat lausuivat kiitoksen Keisarille. Samalla battlesuitit ampuivat Kapteenin pieneksi käynyttä Tango-ryhmää ja osuivat liekinheitinmiehen säiliöihin – tämä katosi liekkien keskelle.  Kapteenin rautainen kuri piti kuitenkinryhmän viimeiset miehet kurissa.

TAUn Ammunta

Ultramarines Vuoro #5

Sierran selvittyä ensimmäisestä tulihelvetistä veli Adamas otti komennon ja valitsi sirpaleohjuksen ja ampui sillä talon vierustalla olevia firewarrioreita. Koska kohde oli lähellä, niin ohjus osui vain vähän kohteesta sivuun – rautaiset hermot veli Adamalla – ottaen huomioon ammunnan hetki sitten. Räjähdyksen sisälle katosi kolme kalapäätä ja ilmeisesti se oli liikaa näille – koska ryhmä säntäsi hillittömään pakoon poispäin Sierrasta.  Dredi Ignis ampui devilfishiä missilellä, mutta ei onnistunut vahingoittamaan kuljetusalusta johtuen sen häivekentästä – varma osuma moottoreihin paljastuikin vain lumekuvan illuusioksi, kun oikea alus oli vahingoittumaton. TAUn Jumalat todellakin taitavat suojella tuota alusta…

Ultramarines Vuoro #5

TAU Vuoro #5

Koska komentaja ei ollut paimentamassa paniikkia pois sotilaistaan, niin firewarrior ryhmän Dai’chi team leader ei saanut kuria palautetuksi vaan ryhmä jatkoi juoksuaan… Devilfishin lentäjä ei jäänyt koittamaan onneaan enää toistamiseen, vaan lensi nopeasti takaisin talojen suojaan. Broadside liikkui lähemmäksi battlesuitteja ja muodostivat nyt yhden tehokkaan tulitukipesäkkeen. Vastapäisessä talossa oleva firewarriorryhmä Go’dai ampui taas Sierraa, mutta voimahaarniska pelasti soturin. Myöskään battlesuittien ja broadsiden ammunta ei tuonut sen kummenpaa tulosta kuin jo tuhoutuneen kaupungin tuhon lisääntymistä.

TAU Vuoro #5

Ultramarines Vuoro #6

Kapteeni keskittyi odottamaan vain sitä että saisi vahvistuksen komentoalukselta joko perääntymisestä tai siitä että apujoukot ovat saavuttaneet taistelukentän.  Veli Adamas yritti vielä ampua devilfishiä, mutta osuma ei läpäissyt aluksen keulapanssareita. Muutoin ammunta oli myös Igniksen osalta täysin tuhlattuja heittolaukauksia…

TAU vuoro #6

Firewarriorryhmä Dai’chin moraali ei palautunut vieläkään ja ryhmä hajosi täysin kun sen jäsenet piiloutuivat taistelukentän ulkopuolelle päästyään läheisiin rakennuksiin. TAU oli ilmeisestikin myös saanut tiedustelijoiltaan infon että taktinen perääntyminen olisi suotavaa, joten ammuntakin oli enemmän tai vähemmän heittolaukauksia Sierran ja Tangon rippeitä vastaan – tosin tuloksetta.

Ultramarines Vuoro #7

Kapteeni on saanut tiedon että apujoukot ovat paikalla aivan hetimiten. Joten joukot keskittyvät suojaamaan itsensä ja Ignis vetäytyy rauniorakennelman suojiin odottamaan apujoukkoja…

TAU Vuoro #7

Paennut ryhmä Dai’chi, karannut drone ja kadonnut komentaja Su’shi toivat TAUn mietteisiin epävarman tunnelman. Jäljellä olevat joukot keskittyivät enää perääntymisen järjestämiseen.  Ammunta ei tuonut enää tulosta kun kohteitakaan ei juuri ollut näkyvillä.

***

Imperiumin tukijoukot saapuvat paikalle ja löytävät raunioista lähestulkoon tuhotut Keisarillisen iskujoukko Gamman jäsenet.  TAU on perääntynyt ja kaupungin keskusta on jäänyt Kapteeni Traianuksen haltuun – mutta millä hinnalla.

***

Pelaajien mietteet ja jälkitunnelmat tullaan lisäämään myöhemmin…

Ja tänään kusti toi taas uutta romua… Imperial Sector!

Imperial Sector #1

Paketista muovit pois ja mitäs sisältä paljastuikaan…

Imperial Sector Sprues

Kyseisessä Imperial Sector laatikossa on tavaraa ihan kiitettävä määrä. 4 Administratum framea, 2 Manofacturin framea, 3 Sanctus framea ja 5 lattiapintaframea, joten kokonaisuudessa 14 framea tavaraa. Eihän paketti mikään Imperial City ole, mutta kyllä tässäkin on rahalle vastinetta.

En oikeastaan vielä tiedä mitä näistä rakentaisin – ajatusasteella oli tehdä yksi iso rakennelma – eräänlainen kaupungin keskusrakennelma ja sitten jämäosista jotain pientä rauniota. Kyllähän noilla frameilla jo jotakin isoakin saa aikaseksi ja varsinkin jos jatkaa hieman plasticardilla. Games Workshopin sivuja tutkiskelin ja myös Warseeriäkin lueskelin, mutta suoraan ei tullut sitä inspiraatioin kipinää että mikä on seuraava Cities Of Death projekti. Joten pitänee nostaa sektorilaatikko työpisteen hyllylle odottelemaan inspiraatiota…. any ideas?

Ajatusasteella on muuta rekvisiittaa, eli “puistoa”, patsasta, rubbleläjiä, barrikaadeja, etc. Tarkoituksena on tehdä kaikesta maastosta samanteemaista, eli että niitä voi käyttää ilman kaupunkiakin. Lisäksi draftiversioina on muutama iso projekti (mm. Hirstin katedraali), mutta niistä sitten lisää kunhan saan nämä pakettiin ja figujakin maalattua (pitäisihän se päästä pelaamaankin ja testaamaan onko näistä maastoista mihinkään.)

Ihan sivuhuomiona ja loppuconclusiona… tarvikkeita on tähän mennessä kulunut seuraavanlaisesti:

-n. 1,5m2 rakentajan kovalevyä
-n. 4 kpl 70*50 levyä kapalevyä
-n. 1l eri-keeperiä
-n. 1 tuubi muoviliimaa
-n. 2-3kg Primodur kipsiä
-1/4 m2 Solimatea
-n. 1/2 litraa useampaa harmaasävyä maaleja
-n. 1l pikkukiviä ja hiekkaa
-sekalaisia bitsejä n-määrä.
-Lisäksi pahvia, aaltopahvia, hyttysverkkoa, balsapuuta, plasticardia, rautalankaa etc rojua sekalainen määrä.