Archive for January, 2009

Tuossa alkoi miniatyyrien maalaus puuduttaa jokseenkin paljon ja sormet syyhysi päästä rakentamaan jotain maastokilkettä. COD projektin jälkeen ei ole tullutkaan rakenneltua mitään pitkään aikaan… Satuin lukaisemaan vanhaa White Dwarffia jossa oli battlereportissa iso Imperiumin laskeutumisalusta, joten ajattelin että sellainen voisi olla ihan oiva lisä pelipöydälle. WD:stä poiketen en kuitenkaan ajatellut sijoittaa tuota padia keskelle viidakko vaan ennemminkin teen siitä geneerisemmän joka sopii niin ash wastelle kuin cityfightiinkin.

Normaalista poiketen ajattelin tehdä tuon padin rakentamisesta blogin jos joku muu saa sitten inspiraatiota tai ideoita omaan maastoonsa. Keskeneräisen esitely ei nimittäin kuulu tapoihini, mutta rakennelmasta saa paremmin käsityksen jos ja kun kuvia on rakentamisen varrelta.

Eli pohjana toimii rakentajan kovalevy johon leikkasin foamista pari kiekkoa päälle. Nämä tulevat toimittamaan varsinaisen laskeutumisalustan virkaa. Pari levyä päällekäin, niin alustan korkeus “maasta” nousee n. 8cm. Halkaisijaa tuolle padille tulee n. 30cm. Lisäksi olin sitä mieltä että padi tarvitsee jonkinlaisen lennonjohtotornin/vartiotornin, joten sellaisen runko kasattiin sitten 5mm kapalevystä. Mietiskelin että jotain yksityiskohtaa pitäisi saada, joten WD-käteen ja inspistä etsimään. Ja sieltähän se tuli. Hissihän tähän systeemiin kuuluu kuin nenä päähän. Joten sellaista sitten leikkaamaan. Ohessa pari kuvaa aivan alkumetreiltä.

Aloin lisäksi ihmettelemään että miten pinnoittaisin tuon foamin reunan – alkuperäinen idea oli pistää se tasoitteella sileäksi, mutta kyseinen homma olisi voinut olla kohtuullisen suuri, joten päädyin tekemään pahvista tuollaisen “kuorrutuksen” padin ympärille. Sitä – tuleeko se olemaan metallinen vai betoninen maalattuna – en osaa vielä sanoa, katsotaan mitä tuosta nyt muutoin kehkeytyy. Lisäksi päätin että koska padin alle jäisi muutoin iso tyhjä tila, johon ei järkevästi pääsisi mistään, niin rakensimpa sitten vielä toiseen laitaan nosto-oven. Nyt härveliin pääsee pelitenknisesti vielä sisäänkin lattiatasosta. Lisäksi heitin foamista kattopalan torniin ja pinnoitin hissikuilun.

Seuraavana sitten pitäisi käydä itse tornin kimppuun, että saisi siihen hieman teksturia päälle ja runkoa kasaan.

Lisätty hieman kapalevyä, pahvia,   hyttysverkkoa ja metalliverkkoa.

Seuraavaksi onkin sitten tasoitteen vuoro jotta jokainen pieni rakonen saa täytteen eikä omituisia rakosia/uria etc näy missään. Lisäksi ajattelin tuohon laskeutumisalustalle vuolla ison imperiumin kotkan. Myös tornin ikkunat taitaisivat saada jonkinlaista pintaa. Pitääpä mennä tutkimaan tuota bitsivarastoa…

Jahas… kuten topicci sanoo, pitääkin kokeilla sitten tätäkin tapaa levittää 40k-projekteja. Katsotaan nyt miten nämä projektit lähtee etenemään tästä. Aikaisemmin olen kirjoitellut näitä maastoprojekteja Sotavasaraan (www.sotavasara.net) mutta tehdään nyt sitten oma blogi johon näitä raapustuksia kirjoitetaan. Eipähän pääse häviämään niin helposti…